Roller derby Jyväskylässä

Amerikkalaista show-meininkiä tihkuva, vauhdikas roller derby on uudehko laji Suomessa, mutta sen suosio on maassamme kasvanut reilusti viime vuosina. Lajia ei löydä pelkästään pääkaupunkiseudulta tai Oulusta; Jyväskylästä on muovautunut vuosien aikana yksi Suomen merkittävin roller derby -kaupunki. Ilmiön takana on kaupungin oma roller derby -joukkue Jyväskylä Roller Derby, joka on pyrkinyt aktiivisesti edistämään lajia kaupungissa sekä muuallakin Keski-Suomessa.

Jyväskylä on liikuntakaupunki

Jyväskylä on aktiivinen yliopistokaupunki, jossa liikunta on tärkeä osa nuorten elämäntapaa. Noin 140 000 asukkaan kaupunki tarjoaakin siihen erinomaiset puutteet; siitä kertoo jo kaupungin alueella sijaitsevien sisäurheiluhallien määrä, joita on yhteensä 87 kappaletta. Niiden lisäksi kaupunkilaisten käytössä on kaksi uimahallia, kolme jäähallia, yhteensä 500 kilometrin edestä latuja, kuntoratoja ja -polkuja, seitsemän ulkokuntosalia, 15 liikuntapuistoa, 20 pallokenttää, 140 kilometriä jäälatuja ja kymmeniä uimarantoja.

Kaupunki on niittänyt menestystä useissa lajeissa, etenkin palloilussa. Jyväskylästä löytyy pääsarjatason joukkueet ainakin jääkiekossa, futsalissa, pesäpallossa, salibandyssa ja jääpallossa. Kattavien liikuntamahdollisuuksien takia Jyväskylän kaupungin toimintastrategiaan onkin määritelty, että se haluaa olla “Suomen liikuntapääkaupunki”. Roller derbyä on harrastettu kaupungissa vasta muutaman vuoden ajan, mutta siitäkin on muodostunut yksi kaupungin tunnetuimmista lajeista, erityisesti sen oman joukkueen saaman menestyksen takia.

Jyväskylä Roller Derby

Jyväskylä Roller Derby perustettiin vuonna 2011. Tällöin joukkueen nimi oli Jyväskylä Roggin´ Ragdolls. Hyvin vaatimattomasti aloittanut tiimi perusti Facebookin ryhmän, jonka kautta se alkoi keräämään ympärilleen lajista kiinnostunutta porukkaa. Kenelläkään pelaajista ei ollut tuolloin aikaisempaa kokemusta lajista. Vuosien saatossa kilpailukykyinen ryhmä saatiin kasaan ja joukkue pääsi tositoimiin. Menestystarinaksi muodostunut Jyväskylä Roller Derby on supersuosittu lajin seuraajien keskuudessa.

Kevääseen 2018 asti Jyväskylä Roller Derby otteli vuodesta toiseen pelkästään I-divisioonassa ja osallistui Pohjola Cup -turnauksiin. Kausi 2017–18 päättyi kuitenkin I-divisioonan voittoon, jonka ansiosta joukkue nousi ensimmäistä kertaa historiassaan roller derbyn SM-sarjaan. Tällä hetkellä sarjassa pelaa yhteensä kuusi joukkuetta, joista neljä parasta kohtaavat toisensa finaaliturnauksessa kesällä. Kaudella 2018–19 puolustava mestari on Oulu Roller Derby, joka tunnetaan lajin piirissä myös lempinimellä Shitty City Rollers.

Alkeiskurssit Jyväskylässä

Jyväskylä Roller Derby pyrkii aktiivisesti edistämään lajin suosiota ja kasvattamaan sen harrastajamääriä. Joukkueen omat internet-sivustot tarjoavat paljon tietoa lajista, mutta myös Facebook ja Instagram ovat seuran tärkeitä yhteydenpito- sekä tiedotusvälineitä. Kaikki joukkueen ottelut ovat poikkeuksetta loppuunmyytyjä, minkä ansiosta tunnelma on huipussaan. Jyväskylä Roller Derby järjestää säännöllisesti alkeiskursseja, jotka ovat avoimia kaikille. Aikaisempaa lajitietoa tai -kokemusta ei vaadita kurssille osallistuvilta.

Alkeiskurssien aloituspäivämääristä ilmoitetaan joukkueen sosiaalisen median sivuilla sekä nettisivuilla. Kaikkien osallistujien pitää tehdä vaadittavat varustehankinnat ennen kurssin alkamista, jotta he pääsevät heti kiinni lajiin ja harjoitteluun. Varusteita ei tarvitse hankkia kuin kerran, mutta niiden avulla harjoittelu on turvallista. Roller derby on vauhdikas kontaktilaji, joten lajin parissa toimivat ovat suojavarusteiden käytön suhteen tarkkoja. Kursseista ja sen sisällöstä voi kysellä joukkueen Facebook-sivustoilta.

Open Skate -kokeilupäivät

Normaalisti Jyväskylä Roller Derby harjoittelee kolme kertaa viikossa, ja harjoituksia voi mennä seuraamaan kuka tahansa. Tällä tavoin voi helposti ymmärtää, mitä laji vaatii. Samalla roller derbystä kiinnostunut voi kysellä omakohtaisia kokemuksia lajin huipuilta. Jyväskylässä järjestetään myös aktiivisesti Open Skate -lajitutustumiskertoja, jotka ovat osallistujille täysin ilmaisia. Lajikokeilun tavoite on tutustuttaa ihmisiä siihen, mistä lajissa on käytännön tasolla kyse, ja mitä sen aloittaminen vaatii.

Vaikka Open Skate -tapahtumat ovat ilmaisia ja avoimia kaikille yli 18-vuotiaille, niitä varten jokaisen osallistujan täytyy täyttää ilmoittautumislomake, jonka löytää parhaiten Jyväskylä Roller Derbyn Facebook-sivuilta. Lomakkeeseen täytyy ilmoittaa kengän koko ja arvio varusteiden koosta. Joukkueelta saa aina varusteet käyttöön ilmaiseksi. Open Skate -tapahtumien lisäksi Jyväskylä Roller Derby järjestää niin ikään ilmaisia liikunta-appro-tapahtumia yhteistyössä Jyväskylän yliopiston ja ammattikorkeakoulun kanssa.

Jyväskylän monet hallit palvelevat roller derby -harrastajia

Roller derbyä voi harrastaa tai seurata useissa liikuntahalleissa ja -saleissa ympäri kaupunkia. Jyväskylä Roller Derby harjoittelee itse Tikkakosken liikuntahallissa keskustan ulkopuolella. Kuokkalan Graniitissa järjestetään taas useimmat Open Skate -tapahtumat. Isommat turnausfinaalit järjestetään kaupungin kuuluisalla LähiTapiola-areenalla, jossa esimerkiksi paikallinen jääkiekkojoukkue JYP harjoittelee ja pelaa kotiottelunsa. Jyväskylässä on myös muita lajiin sopivia liikuntahalleja, kuten esimerkiksi Hipposhallin ympärivuotisessa käytössä olevat monet palloilukentät.

Jos pelaaminen ei kiinnosta, Jyväskylä Roller Derby etsii koko ajan myös uusia tuomareita ja toimitsijoita, jotka esimerkiksi ottavat aikaa otteluiden aikana. Lajin pariin pääsee siis monipuolisesti mukaan kentän laidaltakin. Joukkueen SM-sarjaan nousun myötä jyväskyläläisten kiinnostuksen lajia kohtaan odotetaan kasvavan yhä enemmän, ja sen kautta seura-aktiivien määrä voi nousta. Jyväskylän kaupunki tarjoaa myös omaa liikuntaohjausta, jonka kautta voi päästä lajiin mukaan.

Yhteenveto

Jyväskylä on aktiivinen liikuntakaupunki, joka tarjoaa monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Roller derbyä on pelattu kaupungissa kuitenkin vasta vuodesta 2011 lähtien. Jyväskylä Roller Derby -joukkue on noussut vuosien aikana lajin I-divisioonasta SM-sarjaan asti, jossa se pelaa ensimmäistä kertaa kaudella 2018–19. Jyväskyläläiset ovat erittäin kiinnostuneita lajista. Joukkue pyrkii myös aktiivisesti nostamaan lajin harrastajamääriä järjestämällä monta kertaa vuodessa ilmaisia Open Skate -tapahtumia ja alkeiskursseja.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *